streets, back on blades.

Pelikoneet seisovat rivissä k-18 kyltit punaisena palaen. Likaiseen verkkatakkiin pukeutunut vanha mies tuijottaa äreästi myyjää vaihtorahojaan odotellen. Jono ei liiku. Silloin kun jono liikkuu, viivakoodinlukija koodaa koff-tölkkejä. Joka kolmannen asiakkaan ostoslistalta ei lödy koffia. Korso osaa aina piristää.

   Rullauspäivä oli melkoisen verraton. Uudet valot tapailivat samoja rytmejä mun kanssa heti alusta pitäen. Bootti oli silkkisen pehmeä jalkaa vasten ja silti niin tukeva. Rakkautta ensisilmäyksellä. En malta odottaa niiden jalkaan muotoutumista. Musta tuntuu, että kyseessä on ennemminkin niiden jalkaan kiinni kasvaminen haha. Kuvattiin jopa elämäni ensimmäinen video instagramiin. Ainakin yritettiin. Puhelin sanoi lopuksi sopimuksen irti ja poisti kaikki klipit, mahtista! Sain kuitenkin painettua semipuhtaan backsliden hänkkää alas joten en valita. Materiaalin puutteesta pahoitteluni rakkaat mielikuvituslukijani. Voisin silti heittää tähän loppuun suomalaista ugta, joka on leppoisilla rytmeillään saanut mut koukkuunsa!

   

   

Onko joulussa taikaa?

Lumesta ei ole tietoakaan, jouluvalot hohtavat yksinäisinä pisteinä pimeydessä. Usko joulupukin olemassaoloon meni jo vuosikausia sitten. En vaan voi tajuta kuka keksi joululaulut tai voi pitää niistä millään tasolla. Ihan kamalaa skeidaa, sori vaan. Mun mielestä jouluntaika perustuukin yhdessäoloon, mitääntekemättömyyteen ja herkkujen ylensyöntiin. Tätä kultaista kolmikkoa oonkin noudattanu varsin kunniakkaasti. Toivottavasti rikastuisin edes parilla lisäkilolla, vaikkei niin oo koskaan käynykkään.

   Joulu ei tosiaan ole mitenkään erityisen tärkeä juhla mulle. Varsinkin nyt kun ei ole lunta. Haluisin niin kovasti rinteeseen vähän jibbailemaan. Laskettelu on semirentoa kun ei aseta itelleen mitään paineita, tiiän jo että oon huono eikä suunta oo ainakaan ylöspäin haha. Ja toisaalta odotan vaan skeittihallien uudelleen aukeamista pyhien jälkeen, että pääsisin rullailemaan uusilla luikilla. Noh, sitähän joulu just on, odotuksen aikaa. Kivaa joulua kaikille jotka koskaan ikinä saattaa eksyä tänne!

Ps. tein fotarissa rennoimmista bleidauskuvista vähän joulusemmat!

Kalenteri täynnä, ajan orjuuttamana.

Viikossa on vain seitsämän päivää. Päivässä on vain kaksikymmentäneljä tuntia. Tunnissa on vain kuusikymmentä minuuttia. Olet heikko ja laiska jos kalenterisi ei ylitsepursua mahdottomaa määrää suunnitelmia. Kello kuudelta kahvilla tämän kanssa, kahdeksaksi tonne. Instagramiin on hyvä lisätä vähintään yksi kuva päivässä sosiaalisen elämän, taiteellisuuden tai komeuden vakuuttelemiseksi. Facebookissa pitää olla ainakin puolituhatta kaveria. Sillä, onko ne tuntemattomia vai ei, ei oo väliä. Kunhan niitä on paljon. Askissa halutaan miljoona kysymystä. Sillä, onko ne tuntemattomilta vai ei, ei oo väliä. Monisuorittaminen, miljoona kaveria, sitä useampi harrastus ja mahdollisimman vähän aikaa vain olla paikoillaan ja hengähtää. Mitä helvettiä.
   Jos joku massaan hukkuva superjuhlijamonisuorittajaylisosiaalinenihminen lukisi tän postauksen, se tuomitsisi mut varmaan hulluksi tai ainakin vähän oudoksi. Sillä ei oikeestaan ole mitään merkitystä mun pienen elämän kannalta. En tiedä mistä oon repiny tän uuden "valaistumisen", mutta oon viimeaikoina alkanu miettimään, kuinka paljon meitä oikeastaan ohjaillaan ylhäältäpäin. Muoti ja mediat antaa meille vaivihikaa ohjeet siihen, miten pitää elää oikeaoppisesti sulautuakseen joukkoon. Pidetään soveliaana katsoa erilaista elämäntapaa noudattavia ihmisiä kieroon. Jokaisen tulisi juosta loputtomassa ryysiksessä ajan perässä. Vähän kuin tavoittelisi kuuta taivaalta. En mäkään varmaan voi sanoa poikkeavani hirveästi massasta, kunhan ihmettelen.
   Oon pikkuhiljaa tajunnu, ettei mun tarttee tehdä ihan kaikkea mahdollista ollakseni hyvä ihminen. Pääasia on, että koen itse itseni tyytyväiseksi. Oon oppinu nojaamaan vähän enemmän taaksepäin silti rakkaita harrastuksia, ystäviä ja velvollisuuksia unohtamatta. Kun ei täytä jokaista sekunttiaan tekemisellä, oppii nauttimaan asioista ihan oikeasti.