Viikossa on vain seitsämän päivää. Päivässä on vain kaksikymmentäneljä tuntia. Tunnissa on vain kuusikymmentä minuuttia. Olet heikko ja laiska jos kalenterisi ei ylitsepursua mahdottomaa määrää suunnitelmia. Kello kuudelta kahvilla tämän kanssa, kahdeksaksi tonne. Instagramiin on hyvä lisätä vähintään yksi kuva päivässä sosiaalisen elämän, taiteellisuuden tai komeuden vakuuttelemiseksi. Facebookissa pitää olla ainakin puolituhatta kaveria. Sillä, onko ne tuntemattomia vai ei, ei oo väliä. Kunhan niitä on paljon. Askissa halutaan miljoona kysymystä. Sillä, onko ne tuntemattomilta vai ei, ei oo väliä. Monisuorittaminen, miljoona kaveria, sitä useampi harrastus ja mahdollisimman vähän aikaa vain olla paikoillaan ja hengähtää. Mitä helvettiä.
Jos joku massaan hukkuva superjuhlijamonisuorittajaylisosiaalinenihminen lukisi tän postauksen, se tuomitsisi mut varmaan hulluksi tai ainakin vähän oudoksi. Sillä ei oikeestaan ole mitään merkitystä mun pienen elämän kannalta. En tiedä mistä oon repiny tän uuden "valaistumisen", mutta oon viimeaikoina alkanu miettimään, kuinka paljon meitä oikeastaan ohjaillaan ylhäältäpäin. Muoti ja mediat antaa meille vaivihikaa ohjeet siihen, miten pitää elää oikeaoppisesti sulautuakseen joukkoon. Pidetään soveliaana katsoa erilaista elämäntapaa noudattavia ihmisiä kieroon. Jokaisen tulisi juosta loputtomassa ryysiksessä ajan perässä. Vähän kuin tavoittelisi kuuta taivaalta. En mäkään varmaan voi sanoa poikkeavani hirveästi massasta, kunhan ihmettelen.
Oon pikkuhiljaa tajunnu, ettei mun tarttee tehdä ihan kaikkea mahdollista ollakseni hyvä ihminen. Pääasia on, että koen itse itseni tyytyväiseksi. Oon oppinu nojaamaan vähän enemmän taaksepäin silti rakkaita harrastuksia, ystäviä ja velvollisuuksia unohtamatta. Kun ei täytä jokaista sekunttiaan tekemisellä, oppii nauttimaan asioista ihan oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti