SEE? I WON'T GIVE UP!

  Tänään, ensimmäistä kertaa koko lukion aikana, myöhästyin junasta. Todella turhauttavaa joutua juoksemaan hakkaamaan junan ovenavauspainiketta, turhaan. Noh, junassa olisi vaan tullut hiki ja päivästä olisi ollut vaikeampaa saada täydellistä. Vielä on mahdollisuus.
  Menen sisään asemarakennukseen. Sisällä on muutama ihminen, jotka muistan yhä nimeltä, mutta joiden kanssa minulla ei ole juuri koskaan ollut lähes mitään yhteistä. Aamukahvi. Ulkona on reilut parikymmentä astetta pakkasta. Niin ja auringon paistetta. Taskussa polttelee kolme nelisatasta buranaa. Viime hallireissulla jotain revähti vasemmasta kädestä tai rinnasta, en ole aivan varma. Jokatapauksessa, treenaminen ei onnistu ilman buranaa. Tulee vähän mieleen Eppu Normaalin Urheiluhullu! Koukussahan tässä ollaan. Elämän koukussa.

  Tänään koulussa muistin kuinka tärkeää on, että on ystäviä. Ihan loppuun koluttu aihe, mutta arki ois niin niin paljon vaikeempaa ilman tuttuja hymyjä ja ystiksiä, joiden kanssa voi jakaa elämän riemut ja surut. Koulussa on nykyään vaikea kävellä törmäämättä jatkuvasti tuttuihin kasvoihin. On hauska huomata, että kun etsii jotain tiettyä ihmistä, pitää keskittyä, ettei jumitu miljoonasti juttusille! Siis! Jos sinusta tuntuu että voit laskea itsesi kaverikseni tai ystäväkseni, tunne kiitollinen kädenpuristus, hellä halaus tai iloinen pusu poskellasi fiiliksestä riippuen! Te, rakkaat ihmiset, olette elämäni sankareita!

  Koulusta kontulaan, jälleen. Hyppään junaan ja suoraan junan vessaan. Kaivan yhden elmukelmuun käärimistäni buranoista. Täytän käteni hanan alla. Nielaisen pillerin alas. Vesi maistuu makealta, tulee mieleen desifiointiaine. Onkohan tätä edes tarkoitettu juomakelpoiseksi? Turhaan sitä itkemään.
  Saavun helsinkiin. Aseman alla on täysi ruuhka. Ankeat ihmismassat liukuvat eteenpäin, kukin omaan suuntaansa. Piipahdan k-kaupassa hakemassa välipalaa. Chiquitan mansikka-banaani smoothieta, neljä euroa. Kallista, silti joka pennin arvoinen!
  Metro Mellunmäkeen päin lähtee juuri kun pääsen liukuportaat alas. En edes yrittänyt ehtiä siihen. Odottelua tiukat kymmenen minuuttia, smoothiesta ehdin juoda puolet.
  Metron perällä kaksi juoppoa nahistelevat kovaan ääneen. Tavoitan vain sanan sieltä, toisen täältä steen1n heittäessä riimejä toisesta korvasta sisään. Metrossa näkee ihmisten kirjon kontrastinaan oranssit penkit, kuulutukset.
  Auringon valo tunkee sisään metron ikkunoista, on lämmin, melkein kuuma. Ajatukset harhailevat vailla suuntaa tarttumatta kunnolla mihinkään. Sörnäinen, Kalasatama, Siilitie, Itäkeskus, Myllypuro, sitten Kontula.
  Liukuportaat ylös. Metroaseman eteisessä pyörii nuorisoporukoita tappamassa aikaa. Kävelen tahallani yhtä räkänokkaa päin. Juippi väistää laiskasti.
  Liukastelen vajaat sata metriä metroasemalta hallille. Halli on lähes tyhjä. Joku isompi kuvausporukka tekee lähtöään. Ostan lipun. Pujahdan tägejen ja tarrojen tahrimaan vessaan. Täytän tyhjän smoothie pullon vedellä, kaksi buranaa naamaan. Kipu ja lepo, molemmat heikoille.

Venyttelen. Koitan venytellä koko kropan. On aika unohtaa muu maailma. Kaivan bleidit repusta. Inspiraation perässä ei tarvitse koskaan juosta. Se tulee itsestään. Bleidit, halli, tatsi. Elämäntapa.
  Otan lämpöä sinisellä hänkällä. Soul, mizou, makio. Kolmesti se tavoittelee haarusväliäni pelottavan läheltä. Jos vauhtia olisi ollut yhtään vähemmän, kimittäisin varmaan nyt kuin mikkihiiri.
  Neljän maissa halli alkaa olla aika täynnä ja vihreää hänkkää ylöspäin lähtevään bs fahrvegnugeniin olen saanut lisättyä 270 astetta. Ihan mukava temppu, yksi lemppareista. Jalat alkaa olla poikki, eikä keskittyminenkään enää ole parhaimmasta päästä. Ruokatauon paikka, saarioisen pitsaa ja mehua, venyttely.
 Tauon jälkeen treenailen kaarikornereita. Uutena, rentona lainina vedän 270 safetyn ja seuraavasta sama, mutta feikistä sisään. Myös ensimmäisiä kutosia haastelin. Toinen jalka ei vielä tahtonut kunnolla lähteä mukaan, eli ei toistaiseksi nätti näky. Vaan harjoitus tekee mestarin!

      Itse en jaksa hallilla kuvata, mutta tää pätkä inspiroi ihan hulluna!!                                      

  Lähden hallilta. Samat porukat pyörivät yhä metroaseman eteisessä. Metro heiluu ihmisten tullessa sisään ja mennessä ulos. Tulee mieleen laiva. Laiva rautaisilla aalloillaan minuuttiaikataulussa. Väsyttää sikana liikaa. Ajatukset ei harhaile, ne jumittaa. Kalasataman tehtaiden piiput tupruttavat siniselle taivaalle savuaan, mikä näyttää ilta-aurinkoa vasten violetilta. Vaivun horrokseen. Matka hujahtaa huomaamatta.
  Rautatientori. Säpsähdän pystyyn. Nappaan bleidit ja repun mukaan. Pujottelen itseni ihmisten läpi yläkertaan ja kahvia ostamaan. Vaikka väsyttää, ilta ei ollut vielä tässä. Pari kaveria on vielä tulossa meille vähän myöhemmin. Pitää pysyä menossa, edes kahvin voimin!
  Juna, tupaten täynnä ihmisiä, nytkähtää laiskasti liikkelle. Katulamput valaisevat hämärtyvää helsinkiä. Lipunmyyjä ilmestyy kohdalleni. "Opiskelija ööää tonne Järvenpäähän". Myyjä kumartuu kysyvästi minua kohti. Ainiin, opiskelijakortti. Kaivan miljoona korttia esille ennen kuin löydän etsimäni. "Se on sit kolmekaksviis kiitoos". Kolikot on valunu lompakosta takin taskuun. Hienoa. Tuskaisen kaivelun jälkeen löydän vihdoinkin tarpeeksi rahaa lippuun. Sitten silmät kiinni, edes jotain lepoa tähän väliin. Kännykkä piippaa vähän väliä viestiä. Lopulta sekin vaikenee.
 Perjantai-ilta on hiljainen. Missään ei ole mitään eikä ketään. Fiilistellään musiikkia muutama tunti meillä, minkä jälkeen lähden kaverille yökylään. Tää on vaan sellanen käytännönjärjestely, koska mennään huomenna kuvaamaan!!

Megadeth. Sen rytmiin upotessa ei kaatumiset satu.

 .