lauantai 23. maaliskuuta 2013

SUSHI & SUNSHINE

Tää päivä oli kuin luotu hyvästä ruoasta nauttimiselle. Lämpötila oli nollan paremmalla puolella ja kevätaurinko oli omiaan nostamaan mielialaa. Vedin kevättakin niskaan ja suuntasin Järvenpäähän. Oltiin sovittu, että nähdään Kriskan kanssa Järvenpään asemalla kahentoista pintaan ja mennään paikalliseen sushiravintolaan, Kin Sushiin, lounastamaan. Vapaata pöytää saatiin odottaa ovella ehkä kymmenen minuuttia, sillä moni muukin oli nähtävästi keksinyt yhtä huipun idean kuin mekin. Noh, odotus palkitaan.
  Sushi, oh, ihanaa ruokaa! Ehdottomasti parhaita ruokia mitä tiedän. Niin erilaista, raikasta, hyvää, niin hyvää. Sushissa mua viehättää erityisesti sen tuoreus ja erilaisuus. Joskus, kun söin ensimmäisiä kertoja sushia, koitin niellä palat nopeasti alas, koska pelotti mitä söi. Jossain kohtaa päätin, että turhaan sitä syö jos ei edes maista millasta se oikeestaan on! En oo katunu ikinä! 



  Tätä olin odottanut jo liian pitkään. Olin nähnyt notkuvan sushipöydän sieluni silmin jo miljoonasti aiemmin. Oon kerran aiemmin syöny täällä ja paikka vei heti mukanaan. Vaikka ihmisiä oli paljon, tunnelma oli silti rauhallinen. Myös puiset, kahden hengen pöydät, olivat omia luomaan tunnelmaa. Tunti, kolme lautasellista ruokaa ja mitä parhainta seuraa tekivät tehtävänsä, tästä ei ihminen voi paljoa tyytyväisemmäksi tulla!




ruokalepo ja sen jälkeen päikkärit mulle kiitos!

Mä vaan rakastan elämää, mä vaan rakastan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti