lauantai 13. huhtikuuta 2013

MAAILMA ON TÄYNNÄ PAHAA, MUTTA MYÖS HYVÄÄ

Elämä ei ole aina helpoimmasta päästä, joskus tulee vastaan vaikeuksia, joista tuntuu mahdottomalta päästä yli. Silloin voi olla vaikeaa ymmärtää, ettei tää vielä ollut tässä. Synkistyy ja haluaa painua maan alle. Ei huvita kuunnella ystäviä, vaikka tietää heidän olevan oikeassa. Tuntuu että ei jaksa, että kaikki hajoaa käsiin. Ois pitäny yrittää itse enemmän. Jonkun on muututtava.
    Pitää kuitenkin muistaa aina, että elämä on täynnä ovia. Toiset kannattaa avata, toiset sulkea, toisiin ei kannata koskea ollenkaan. Et voi millään tietää, mikä ovi kannattaa avata ja mikä ei, jos et kokeile. Vaikeuksien kautta voittoon, niin totta.
   Raffeina aikoina, niin vaikealta kun se kuulostaakin, pitää jatkaa uusiin asioihin ja tuttavuuksiin. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin pitää kiinni arjesta. Ystävät ja arjen rutiinit nostavat pinnalle aivan huomaamatta. Itsesäälin kierre on loputon ja turha.
   En ole varmastikkaan ainoa ihminen, josta tuntuu välistä ettei mikään onnistu. Oon huomannu, että varsinkin kevät herättää mussa halun onnistua paremmin kaikessa. Halun muuttaa elämässäni ja itsessäni jotain olennaista. Välistä melkein ahdistaa kun tuntuu etten yritä tarpeeksi minkään asian suhteen. Silti. Silti kaikki menee yllättävän hyvin kun jaksaa uskoa, että aika näyttää. Askel kerrallaan.
    Elämää suurempi kiitos jokaiselle ystävälleni, joiden kanssa olen saanut nauraa ja jotka ovat seisoneet tukena, kun sitä olen tarvinnut! Elämää suurempi kiitos jokaiselle ihmiselle, joka on antanut mulle aihetta hymyyn. Muistakaa pitää elämästä kiinni, niin se pitää teistä!

2 kommenttia:

  1. Koko teksti täyttä asiaa :) tykkääään !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heee oon niin pitkään halunnu pukea viimeaikaset ajatukset sanoiksi ja vihdoin onnistuin :) !

      Poista