Vaimea puheensorina kantautuu vihdoin tarpeeksi läheltä. Nyt. Kiepahdan esiin puun takaa, kohdistan punapisteen vastustajan ryhmään. Hicap-lipas alkaa nakuttamaan tasaista sarjaa. Tiputan kaksi pelaaja heti ensimmäiseen, pitkään sarjaan. Vastustajan joukko hajaantuu sekasorrossa suojaa etsien. Maihinnousukengät uppoavat pehmeään sammaleeseen, syöksyn seuraavan puun taakse. Uusi sarja. Kolmas pelaaja. Katkonaisella sarjalla itseäni suojaten siiryn seuraavalle puulle.
Epämääräiset huudot ja komennot kantautuvat vastustajan joukosta. Kaksi koittaa kiivetä loivaa rinnettä ylös suojaa etsien. Liian helppoja maaleja. Kaksi pelaajaa jäljellä. Ensimmäinen sarja ropisee puuhun, jonka takaa haen suojaa. Hätäinen sarja, pian ase lyö tyhjää. Tiputan kuudennen. Seitsemäs koittaa juosta ison kuusen taakse. Liian hiidas.
Vastustajan vaitonainen joukko lipuu takaisin respalle päin, metsä hiljenee jälleen. Pöyritän hicapin pohjasta lippaan taas täyteen. Mikä fiilis.
Pelasin joskus airsoftia enemmän kuin aktiivisesti, se oli mulle sama asia kuin bleidaus nyt, pakkomielle, elämäntapa, rakkaus. Mikään ei voittanut sitä fiilistä kun sai juosta maastovaatteissa pitkin metsiä. Sitä jännitystä kun yhtäkkiä vihollinen olikin edessä. Kun piti toimia. Ja sitä fiilistä kun pääsi niskan päälle. Pääsi itse pyörittämään peliä.
Vitosluokalta asti olen haaveillut armeijasta. Siitä että oppisi sodankäynnistä jotain oikeasti. Olen miettinyt kaikkia mahdollisia linjoja, minne voisin mahollisesti mennä. Laskuvarjojääkäri, erikoisjääkäri, taistelusukeltaja. Päädyin kansainvälisiin valmiusjoukkoihin, paras linja mille voin päästä. Niistä sitäpaitsi pääsee rauhanturvaajaksi.
Lääkärin tarkastus. Tulee puheeksi mun leikkaukset. Vitosluokalla paksusuolen poistaminen kahdessa eri leikkauksessa. Ohutsuolesta jatkettiin uusi paksusuoli. Seiskaluokalla suoli meni tukkoon jostakin leikkauskohdasta. Taas uusi leikkaus. Vitosluokalta asti oon syöny mahaa rauhottavia lääkkeitä, nykyään tosin paljon vähemmän. Lääkäri alkaa puhumaan omaa ammattislangiaan huolestuttavaan äänensävyyn. "Enkö mä nyt sit pääsekkään valmiusjoukkoihin?" Lisää ammattislangia ja pahoittelevaa muminaa. "Kai mä nyt edes laivastoon pääsen?" Lääkärin pahoitteleva ilme, ammattislangia ja vihdoin selvää suomenkieltä: "Näitten leikkauksien takia sun terveysluokka on C eli saat vapautuksen." Alkaa keittämään, enkö mä pääse armeijaan. Saan lääkärin varmistamaan kahdesta paikasta, molemmista tyrkytetään Ctä.
Oikeasti, sen takia että mua on leikelty, armeijaan halutaan mielummin huonoryhtisiä ja motivaatiottomia Makeja ja Joneja joita ei vittu kiinnosta. Suomen valtio, mikä on hätänä. Kun oikeasti haluaa armeijaan ja on lääkitys, ei voi päästä. Hyvä mies jäi käyttämättä, niin hyvä mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti