Perjantai aamu. Kello rämähtää soimaan kuudelta. Keittiön valo kurkistelee huoneeseeni oven alta. Laitan herätyksen kaksikymmentä minuuttia eteenpäin. Vielä en nouse, en varmana. Juuri kun olen laittanut herätyksen, heittänyt kännykän pöydälle ja sulkenut silmät, se soi taas. Maailman lyhyin kakskytminuuttinen.
Suihkuun. Joku on jättänyt suihkun todella kuumalle. Säpsähdän. Kuuma vesi kuitenkin työntää nopeasti väsymyksen pois. Pikkuhiljaa alan heräillä uuteen päivään. Tää on niitä päiviä kun saa, ja pitääkin nauttia elämästä.
Päälleni vedän kaikkein sickeimmät bleidausvaatteet mitkä kaapista löydän. Harmaat pillit ja huppari, maastoliivi.
Viis minuuttia aikaa ehtiä asemalle. Damn. Ajoissa lähteminen ei taida olla ihan mun juttu. Sataa lunta. Pehmeät, valtavat lumihiutaleet leijailevat hitaasti alas taivaalta. Onneksi pahimmat paukkupakkaset näyttävät hellittäneen.
Saavun asemalle vain hetkeä ennen junan tuloa. Puolirikkinäinen pyöränlukko napsahtaa valittaen kiinni. Asema näyttää pysähtyneeltä. Kaikki seisovat paikoillaan ja odottavat junaa. Tuttuja ei näy. Aamu on silti hyvä.
Junassa ehdin luonnostella blogitekstin ensimmäiset tavut kännykälle. Mulla on tapana kirjoittaa eka kännykän tekstiviesteihin ja sitten puhtaaksi koneelle.
Juna hidastaa. Järvenpää. Luikahdan junan eteiseen. Ohimennen vilautan hymyn muutamalle aamuankealle matkustajalle. Kun hymyilee, näyttää hyvältä. Mä ainakin näytän. Itsevarmuus on harvemmin pahasta.
Tänään ei saa antaa väsymykselle yliotetta. Päätän hakea nesteeltä kahvin. Sisällä istuu muutama raksamies aamukahvilla. Eivät huomaa minua jutustelultaan. Euro yheksänkymmentä. Pieni kahvi. Jatkan matkaa. Höyryävä kahvi piristää poikkeuksetta.
Kaikki käy koulua, joten jätän siitä kertomisen väliin. Uskon nimittäin, rakas lukijani, että sinullakin on varsin selvä käsitys tavallisesta koulupäivästä. Se käsitys voi olla hieman erilainen kuin omani, mutta ketään ei kuitenkaan kiinnosta.
Koulusta kotiin, päikkärit, ruokaa, hallille. Hallipäivä on aina hyvä päivä! Myös erään ystäväni piti tulla hiomaan taitojaan, mutta tossun alla kun on.
No eihän se mua mitenkään estä menemästä. Hallit on mulle talvisin paikka toteuttaa itseäni ja seurata unelmaani. Halleilla voin haastaa itseni yhä uudestaan. Vaikeuksien kautta uusiin, suurempiin voittoihin. Jokainen hetki on nautintoa. Jokainen onnistumisen riemu ja jokainen kaatuminen. Silkkaa nautintoa. Macklemorea, erästä räppäriä, lainaten: "That's my airbubble and I'm lost, if it pops".
Hyppään korsossa junasta ulos. Jännitys hiipii mieleeni, eikä niin hiljaa. Lyhyen kävelymatkan jälkeen pääsen viimein hallille. Ovista sisään ja lippua ostamaan. Kassalla on tekopirteä, tuttu myyjä. Selvä perheenisä. Koko hallin kahvila oikeastaan näyttää ihan vanhempainyhdistyksen järkkäämältä.
Punainen ranneke, viisi euroa. Myyjä heittää vielä jotain läppää, mutten ota kuuleviin korviin. Ei tänne tultu perheenisien kanssa jutustelemaan.
Metallinen ovi avautuu kevyesti, korvani täyttyvät jo niin tutuksi tulleesta hallin melusta. Hämmästyn. En muistanut sokevahallin olevan näin pieni. Mutta eipä porukkaakaan näytä olevan liikaa.
Siitä on viikko kun oon viimeksi ollut rullaamassa. Kannattaa siis venytellä kunnolla. Lihakset ovat vetreät ja jaloissa on tatsinen olo. Käyn vielä täyttämässä juomapullon.
Päivän kohokohta. Bleidit repusta. Bleidit jalkaan. Bleidaamaan! Aloitan kurbitempuilla. Tuntuu että kaikki reilitemput on jo jäänyt lihasmuistiin. Kaikki menee ekalla päälle ja liukuu nätisti, todella nätisti. Nautin. Soitinkin tarjoilee tällä hetkellä vain ja ainoastaan hyvää musiikkia. Tällä hallilla ei ole oikein mahdollisuutta todellisiin bängereihin, mutta virkistävä jibbailu on omiaan palauttamaan kaikki kikat mieleen!
Kuvausmieskin jäi tänään saamatta, mutta tässä video, joka inspiroi mua aina kokeilemaan kaikkea uutta!
Päivän lempparina oli ehdottomasti kaksi hallin keskelle siirrettyä puista, pyöreää manuboksia. Valitettavasti kamerasta loppui akku, joten kuvia ei ole tänne heittää. Niitä en videolle kuvaisi, eivät ne ollet niin suuria, mutta todella todella cool silti! Zerolla koko setin läpi ja half-cab, 180, sw 360 safetygrab combo olivat eniten mieleeni.
Bängerinä vedin kaaresta 1,5m gäbin wallrideen, josta feikkiin. Temppua on vaikea selittää, mutta lupaan hankkia siitä komean kuvan joku päivä!
Nyt kello näyttää yhtätoista. Tulin hallilta kotiin kaksi tuntia sitten ja olen käyttänyt miltein koko ajan blogin kirjoittamiseen. Toivottavasti se kannatti! Päivä oli awesome, mutta alan olla jo unen tarpeessa. Good night my people!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti