Life Of Valtsu: EMPTY ROOMS, QUIET CORRIDORS AND BROKEN GLASS

Auringon himmeä kajo tunkee pilvipeitteiden läpi vanutehtaan ikkunoille ja jatkaa niiden läpi valaisten ränsistyneen rakennuksen synkkää sisustaa. Seinät täynnä reikiä ja spraymaalia. Lattialla makaa kerroksittain lasinsiruja. Tuhkaa, nokea, pölyä, lattia täynnä. Aika sekä epämääräiset vierailijat ovat tehneet rakennuksesta kurjan, jopa pelottavan. Tämä paikka kuitenkin sisältää myös mahdollisuuden.

Lunta sataa, tiet ovat aivan loskassa. Taivas on harmaa, kaikkialla näyttää synkältä. Pujahdan pienestä aukosta sisään vanhan vanutehtaan, tamron sisälle. Sisällä on pimeää. Kaikki on rikottu. Ympäriinsä makaa valtavia vanerilevyjä. Siinä on meidän mahdollisuus.

Kaivan kännykän esiin. Taskulamppu välkähtää päälle. Se ei valaise paljoa, mutta tarpeeksi. Yläkerrasta kuuluu kolahduksia. Lähden kohti pimeää, kohti rappusia. Lasinsirut, naulat, kaikki roska rusahtelee jalkojeni alla.

Portaat ovat pimeät, kaarevat, jyrkät ylöspäin. Ne ovat kuitenkin tukevat. Ei täällä ihan kaikki ole rikki. Kaverini, joiden kanssa aion rakentaa tamron yläkertaan skeittiparkin, ovat jo paikalla. He ovat saaneet valmiiksi ditsin, boksin ja hyvä osa yläkerrasta on lakaistu.

Tiputan reppuni lattialle, päätän tutkia rakennusta. En ole oikeastaan koskaan ollut tamron yläkerrassa. Tuntuu että siellä voisi ihan hyvin joku narkkari majailla. Rikkinäisiä vessoja, pimeitä nurkkauksia. Rojua, rojua jokapuolella. Suuntaan ullakolle. Kun kerran on jo yläkerrassa, miksei kävisi ullakollakin.

Ullakolla on näky, joka lumoaa minut täysin. Seisahdun paikoilleni. Suljen taskulampun. Kierrän ihmeellisen näyn kerta kerran jälkeen, molempiin suuntiin. Pysähdyn tuijottamaan sitä. Siinä on kaikki lumoavaa. Se on lumoava. En ole koskaan ollut valokuvausihmisiä, ja siksi ottamani kuva goprolla ei ehkä anna parasta mahdollista kuvaa tästä lumoavasta asetelmasta.

Neliön mallisesta kattoluukusta hiljalleen leijailevat hiutaleet, pysähtyvä aika, hetken lumo.

mukataiteellista

Tamro on inspiroiva! Riennämme ympäri taloa, keräämme vaneria, rautaputkea, outoja esineitä, jopa opelin takakontin kannen. Suunnittelemme, lakaisemme, rakennamme! Tästä tulee mahtava paikka. Paikka, jossa voi rullata talvet, jossa voi rullata sadepäivät, jossa voi rullata aina kun huvittaa. Kuumottelemme upeita laineja, joita voimme kuvata. Haaveilemme betonin valamisesta seiniin. Betoniset kaaret ja wallridet. Noh, aina saa unelmoida.

Tästä tulee pitkä projekti. Projekti, joka kestää niin kauan kuin vaneria ja hienoa sälää riittää. Projekti, johon on mukava kuluttaa koulun jälkeen iltapäiviä, viikonloppuisin aamupäiviä. Tästä tulee meidän kättemme jälki. Me näytämme, mitä kaikkea voi saada aikaan rähjäisestä hallista. Unelma. Toteutusta vailla.